Olen viisikymppinen, kolmen aikuisen lapsen äiti, eronnut yksineläjä eli sinkku, vaihdevuosia lähestyvä nainen, jonka passissa lukee nimen kohdalla Maiju Vesa. Päätyöni on lapsiperhejärjestössä. Toimin myös Sexpo/Ihmissuhdeterapiakeskuksessa seksuaaliterapeuttina ja -neuvojana.
Opiskelen johtamista. Kirjoitan satunnaisesti onnellinen pinppi blogia ja postailen Instagram tiliä säännöllisesti. Rakastan elämän yllätyksellisyyttä. Elämää janoavana, heittäytyvänä ja hersyvänä on elämä tarjoillut kuplivuutta koreista laseista ja joskus koreus on kääntynyt katkeron kirveleväksi mehukatiksi. Ystävät ovat kuvailleet minua rohkeaksi, empaattiseksi, yllätykselliseksi ja kuuntelutaitoiseksi. Tätä kaikkea olen ja vähän enemmänkin, mutta ennen kaikkea olen nainen.

Naiseus merkitsee minulle kaikkea, koko elämää. Syntymää, kuolemaa, madonnamaista pyhyyttä, käsinkosketeltavaa herkkyyttä, voimakasta tahtoa ja viettelevää huoruutta. Naiseus on intohimoa, lupaa nauttia kehosta ja sen tuottamasta mielihyvästä. Naiseus on arjen flirttailua, syvää katsetta, pakahduttavaa halua, kosketuksen kaipuuta ja turhautumista, josta syntyy voima uudelleen syntymiselle.

Minulle yksi naiseuden vahva elementti kehossani ovat rinnat ja kohtu.
Rintani ovat olleet maitobaarina kolmelle ihastuttavalle lapselleni ruokkien heitä elämän alkutaipaleella. Naiseus oli minulle hyvin pitkään pelkkää äitiyttä, naarastiikeryyttä. Olen saanut lapseni nuorena.
35-vuotiaana aloin pohtimaan naiseuttani. Olin aivan hukassa, mitä se on? Mitä on olla nainen ja mitä se minulle merkitsee?
Tänä päivänä määrittelen itse itseni ja naiseuteni. Mitä olen ja mitä en ole? Mitä teen ja mitä haluan? Tämä on vaatinut vahvuutta ja uskallusta hypätä tuntemattomaan – rohkeutta mennä kohti pimeyttä. Tilanne on vaatinut pysähtymistä itseni äärelle kuuntelemaan, mitä kehoni minulle haluaa sanoa.

Luomme ensimmäisen mielikuvan ihmisistä muutaman sekunnin mittaisella katseella. Määrittelemme kanssamatkustajan mukavaksi tai ärsyttäväksi joko olemuksen, ilmeiden tai vaatetuksen perusteella. Olemmeko oikeasti sitä, millaisen mielikuvan annamme tai toiset meistä luovat?
Ensimmäisellä silmäyksellä näemme vain pinnan, emme ihmisen syvyyttä, todellisuutta. Harsoamme kehomme vaatteilla, joilla peitämme sielumme haavat. Alastomana olemme kaikkein haavoittuvaisimpia kysyen, kelpaanko sinulle tällaisena kuin olen?

Rakas kehomme muistaa vääryydet ja kaltoinkohtelut. Voimme yrittää hukata tarpeemme, kokemuksemme ja muistot mielen sopukoihin, mutta kehomme muistaa.

Minun kehoni rajoja on rikottu.

On vienyt vuosia hyväksyä asia, kohdata kipu ja antaa anteeksi.
Kokemusta kannan mukana läpi elämäni, vieden sen mukanani hautaan. Se on osa minua. Se tekee minusta sellaisen naisen kuin nyt olen. Vahvan, itsenäisen, nauravaisen, herkän ja halukkaan. Taistelijan.

Maiju Vesa