Ihmisen muotit
Minulle kuvaajana ihminen on paljon enemmän kuin pintaa. Kuviini mahtuu rouheutta ja rosoa, mitä elämä on tuonut mukanaan ja katson kuvattavaa arvostaen kamerani läpi.
Vierastan ahdasta muottia, mihin pitäisi mahduttaa itsensä tai muut, naisen, miehen tai oikeanlaisen elämän malleja. Haluaisin itse etsiä polkuni, omanlaiseni reitin. Ja siksi kutsuin mukaan tähän naisprojektiin kaikkia naisia tai sellaisiksi itsensä kokevia kuvittamaan kanssani sisäisen oman woimahahmon, woimakuvan. Tulemaan näkyväksi juuri sellaisena kuin itse haluaa näkyväksi tulla.
Voimauttava valokuva ja valokuvadokumentti
Tässä projektissa yhdistyvät valokuvadokumentti voimauttavan valokuvan menetelmään.
Kuvauksissa on edetty kuvattujen toiveiden mukaan, mutta samalla olen ehdottanut omia näkökulmiani. Tapani työskennellä kumpuaa kuvajournalistin taustasta: olen utelias ja kuutelen herkällä korvalla, mitä kuvattava tarvitsee, ja huomioin hienotunteisesti toiveet – mutta reagoin myös nopeisiin tilanteisiin kuvaamalla kysymättä.
Kun kuvat on otettu, niitä on katsottu joko yhdessä tai keskusteltu niistä ja niiden herättämistä asioista, tunteista, ajatuksista yhdessä. Ja mietitty, mitkä kuvat ovat ehkä molempien suosikkeja. Onneksi yhtään kertaa ei ole käynyt niin, että kuvaajan suosikit olisivat olleet kuvattavan inhokkeja. Sillä vaikka kyse ei ole puhtaasti voimauttavan valokuvan projektista, pitää kuvattavan äänen kuulua ja näkyä enkä kuvaajana halua sitä jyrätä.
Valokuvailmaisun olen passannut kuvattavan tarinan, tyylin, kuvauspaikan, -tilanteen ja vallitsevan valon mukaan. Siksi eri ihmisten kuvat eivät ole aina yhteneväisiä toistensa kanssa mm. valollisesti. Samalla olen tässä projektissa jatkanut valaisun tutkimista ulkona studiosta. Millaisin kriteerein haluan tuottaa kuvia ympäristössä, missä yksi valoista on luonnonvalo? Miten saan kesäpäivän kirkkaan keskipäivän valon taivutettua sinertäväksi kesäyön valoksi? Miten muuten voin käyttää mukana olevia akkusalamoita kuin vain täytevalona?
Ainutkertaisuus
Rakastan kohtaamieni ihmisten tarinoita, on lahja saada kuulla ja kuvittaa niitä. Kuvat tekevät muistot näkyviksi, aarteiksi, joihin voi palata; voimakuviksi, jotka vievät meidät läpi arjen myrskyistenkin karikoiden.
Kuvat myös dokumentoivat sen ainoan hetken, mikä meillä on, ja mikä on kohta jo historiaa.
Olet ainukertainen juuri tuollaisena, ei ole ketään kaltaistasi.
Miksi Naisen ääni?
Kukaan ei voi ulkopuolelta tulla kertomaan, millaisia naisten kuvia tai tarinoita voi olla näkyvillä ja millaisia ei, mitkä ovat arvokkaita ja mitkä eivät.
Eräs miesopettajani kertoi minulle jokunen vuosi sitten, että ketään ei kiinnosta nähdä kuvaamani 80-vuotiaan rouvan kuvia tai kuunnella hänen nuoruudenrakkaustarinaansa. Hämmennyin. Asia jäi kytemään. Ja siksi oikeastaan olen tässä nyt Naisen Ääni -projektini kanssa.
Olen tyttöjen äiti ja joutunut sivusta katsomaan, miten median naiskuvastot muokkaavat tytöstä aikuiseksi kasvavan ihmisen minäkuvaa ja itsetuntoa. Ahtaat ulkonäköraamit, pinnallinen suorittamisen kulttuuri ja jatkuvan laihduttamisen tuputtaminen tytöille ja naisille on ahdistavaa ja raskasta kenelle tahansa, mutta kasvaville nuorille myös monesti tuhoisaa. Ja useimmiten näitä näkökulmia naiseuteen tarjotaan naisten ulkopuolelta, jonkun muun toimesta. Ilolla olenkin tervehtinyt kehopositivisuusjulkaisuja, missä kerrotaan, että kehoja on juuri niin monenlaisia kuin ihmisiäkin, eikä mikään niistä ole vääränlainen.
Kulttuurinen kuvasto vääristää katsettamme ja tapaa katsoa itseä ja muita. Ikään kuin nenällä olisi vääränlaiset silmälasit. Siksi kutsuin nyt kaikkia naisia mukaan kuvittamaan oman sisäisen naisen maailmansa kanssani. Katsomaan itseään hyväksyvästi, lempeästi, arvostaen.
Halusin antaa tytöille ja naisille vapaan tilan kertoa tarinaansa sen verran, mitä he haluavat ja tulla kuvatuiksi juuri kuten he toivovat. Mietin, millaisia naisten kuvia saamme aikaan: miten kohtaamani naiset haluavat kuvittaa itsensä. Millaiset asiat ovat juuri näille naisille tärkeitä? Miten he kokevat tulleensa katsotuiksi ja miten he haluavat nyt katsoa itseään, millaisina tulla näkyviksi? Millä ehdoilla naiset saavat olla näkyviä? Entä jos määrittelemme sen ihan itse piittaamatta mediakuvastojen naistenmalleista tai siitä, miten joku muu haluaisi katsoa ja nähdä naisen ja naiseuden? Millaista on olla tyttö?
Tässä projektissa olen etsinyt näkyville erilaisia tyttöjen – naisten kokemuksia naiseudesta, naiseuden voimaa ja merkityksiä. Näille naisille merkityksellisiä asioita, sellaisia, jotka ovat tukeneet, pelastaneet, voimauttaneet.
Tavoitteena on ollut saada aikaan voimakuvia, jotka voivat näyttää jokaisen juuri niin ainutkertaisena ja arvokkaana kuin hän on.
Kuvien lisäksi kuviin on liitetty lyhyt pätkä kuvattavan tarinaa.
Näyttely on esillä 4.-25.9.22 Taideruukin Galleria Pato:ssa.
Terveisin
Marja Seppälä,
valokuvaaja
