Olen todella kiinnostunut kaikenlaisista henkisistä asioista ja itsensä kehittämisestä. Minua kiehtovat esimerkiksi intuitio, hypnoosi, shamanismi, chakrat, aurat, luontaishoidot ja energiat. Näiden kaikkien menetelmien avulla haluan oppia tuntemaan itseni ja opetella läsnäoloa. Minulle on myös tärkeää kunnioittaa luontoa ja eläimiä.
Moni ei välttämättä tiedä kiinnostuksestani näihin asioihin, vaikka ne ovat iso osa elämääni. Kuvilla halusin tuoda esille mystisyyttä, henkisyyttä sekä samaan aikaan sekä herkkyyttä että sisäistä vahvuutta.

Kysymys naiseudesta oli minulle hankala, sillä aika harvoin ajattelen ihmisiä sukupuolen kautta. Naiseus on minulle enemmänkin fyysisiä ominaisuuksia. Monet vanhat stereotypiat ja tottumukset vaikuttavat toki siihen miten itsekin välillä käyttäydyn, mutta haluaisin ajatella itseäni ja muita ennemmin ihmisinä kuin naisena tai miehenä. Jokainen saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Nainen tai mies tai jotakin siltä väliltä tai ei kumpaakaan.

Projekti oli mielenkiintoinen, sillä olen tottunut olemaan kameran toisella puolella. Oli hauskaa keksiä, miten itse haluaisin tulla kuvatuksi ja kuulostella, millaiselta kameran edessä olo tuntuu. Olen tyytyväinen lopputulokseen ja kuvista välittyy juuri sellainen tunnelma, jota ajattelinkin.

T: Emmi