Isotäti ja mummoni olivat kielitaitoisia ja vaikuttivat osaltaan varmasti ammatinvalintaani, kun lähdin opiskelemaan kieliä ja erityisesti venäjää.

Äiti ja isä olivat maatalojen lapsia, molemmat kovin työteliäitä ja ahkeria. Äiti oli kunnianhimoinen ja halusi lähteä lukioon, vaikka se ei ollut tavallista tuon ajan tytöille. Osan lukiosta hän suoritti yksityisoppilaana, osan poikalyseossa. Äiti lähti opiskelemaan sitten lakia, isän hän tapasi veljensä kautta. Äiti antoi englannin tunteja isälle, joka tarvitsi kieliä toimiessaan kansainvälisissä junissa rautateillä.

Heille syntyi kolme tyttöä, joista vanhin kuoli jo vauvana. Meillä arvostettiin koulumenestystä ja ahkeruutta. Minä ja sisareni laitettiin pianotunneille koululaisina, äitikin osasi soittaa pianoa ja laulaa ja lauloi kuorossa. Myös äidin veljet olivat kuoromiehiä.
Asuimme isän tekemässä puutalossa, isä oli todella taitava nikkari, jolta sujuivat puu- sekä metallityöt. Ihailin kullanhohtoista tapettia ja kristallivalaisimia ruokailuhuoneessa. Meillä oli iso puutarha kukka- ja kasvimaineen. Minusta oli hienoa, että meillä oli kotiapulaisia, vuokralaisia ja sukulaisia ja tuttavia usein kylässä. Myöhemmin äidin uran myötä meillä kävi myös siivooja ja leipoja. Vaikka meillä ei ollut iso talo, tuntui että meillä oli tilaa yllin kyllin, enkä kaivannut mitään erityisesti, vaikka kaikki kierrätettiin ja piti käyttää siskon vanhoja tavaroita. Kotitöihinkin piti osallistua ja myös sukulaisia autettiin.
Minä olin määrätietoinen koululainen ja opiskelija, halusin saada hyviä numeroita, olla aktiivinen ja menestyä. Koululaisena koin teatterin kiehtovaa maailmaa tanssijana. Pääsin erilaisille kursseille mm. kielikurssille Englantiin. Opiskeluihin kuuluvassa kieliharjoittelussa Leningradissa hienot palatsit ja kirkot kiehtoivat minua ja myöhemmin matkasin Pietariin työ- ja huvimatkoille lukuisia kertoja. Musiikki, teatteri, kirjallisuus, elokuvat, kauniit esineet ja vaatteet – niitä oli tarjolla myös Venäjällä.

Äitiys oli minulle suuri unelma. Se ei ollut itsestäänselvyys, jouduin tekemään suuria luopumisia: luovuin nuoruudenrakkaudestani ja menetin äitini sairauden vuoksi. Äitini ei koskaan ehtinyt nähdä lapsenlapsiaan. Mutta isästäni tuli sekä mummo että vaari lapsilleni, ensin kahdelle tyttärelle ja myöhemmin vielä kahdelle. Olen niin kiitollinen isälleni tästä ajasta, jonka hän omisti minulle ja perheelleni.

Joku sanoi minulle aikoinaan, että olen kunnianhimoinen lapsieni suhteen. Voi olla. Olen pyrkinyt antamaan heille mahdollisuuksia, toivottavasti olen onnistunut edes vähän. Ainakin tyttäret ovat kovin aktiivisia ja ajattelevia ja haluavat kehittää itseään. Niin kuin minäkin nyt jo kahden lapsen isoäitinä olen monessa mukana: työelämässä, yhdistyksissä, kulttuurielämässä, ystävien kanssa. Naiseus on merkinnyt minulle kauniita vaatteita, koulutusta, itsenäisyyttä, vapautta, omatoimisuutta ja itsensä kehittämistä. Muille naisille ja tytöille haluan sanoa, että säilytä oma persoonallisuutesi ja tee mieluisia asioita ja tavoittele omia unelmiasi. Lapsenmielisyyttäkään ei kannata unohtaa. Pikkuhiljaa olen päässyt kohti unelmiani. Kuvien katsominen on minulle mieluista. Katson näitä kuvia kepeällä ja hyvällä mielellä. Ne tuovat paljon iloa ja kuplivaa riemua. Yksi unelmani oli päästä kartanoon, se toteutui tämän ihanan projektin avulla. Kiitos elämyksestä ja mahdollisuudesta!

Marja-Liisa